tiistai 30. syyskuuta 2014

Työmatkalesken ja -orvon arkipäivää

Olen jälleen työmatkaleskenä ja yksinhuoltajana, kun mieheni on työmatkalla. Matkustan itsekin silloin tällöin työn merkeissä, mutta mieheni matkustaa vielä paljon enemmän. Lapsen kanssa kahden kotona olemisessa on omat haasteensa - mitä pienempi lapsi, sen suuremmat. Minun lapseni on jo 12-vuotias, mutta siitä huolimatta miehen työmatkaviikot ovat joskus raskaita.

Miten tämä päivä meni?

Aamu meni mukavasti. Lapsi oli ihailtavan reipas, pakkasi uintiviikon kamppeensa ilman eri pyyntöä ja oli jo kaatamassa aamupalamuroja kulhoon, kun minä vasta löntystin kohti murokaappia.

Minä tein etätyöpäivän kotona ja singahdin heti työpäivän päätteeksi kosmetologille. (Pitikin varata se juuri tälle päivälle!) Kengät jo jalassa söin lähtiessä yhden purkillisen rahkaa ja messusin samalla lapselle kaikesta siitä, mitä pitää tehdä sillä aikaa kun olen pois (kokeeseen lukeminen, läksyt, astianpesukoneen tyhjennys, oman huoneen siivous). Lapsen päivällinen oli tällä kertaa einespitsa - siitä iso minus äitipisteissä.

Sen sijaan, että lapsi olisi tehnyt sovitut hommat, hän olikin kutsunut kavereita meille. Lisäksi kävi sitten ilmi, ettei pojalla ollut mukanaan kirjaa, josta piti lukea kokeeseen. Minä julistin loppuillan pelittömäksi ja videottomaksi. Lapsi suutahti ja päätti mennä nukkumaan, "kun ei muutakaan tekemistä ole". Hän toki hoiti muut velvollisuutensa mallikkaasti, mutta kokeeseen harjoittelu jää nyt viimeiselle illalle.

Itselläni velvollisuudet jatkuivat: tiskasin, järjestelin taloa huomista siivoojakäyntiä varten, hoidin Leevi-siilin talon siivouksen ja ruokinnan, samalla printtasin huomista yhdistyksen kokousta varten papereita. Tarkemmin sanoen yritin printata - printteristä loppui väri.

Loppuillan aion kuluttaa omaehtoisesti: kirjoittelen blogia ja lueskelen muiden blogeja, teen käsitöitä ja katson Netflixiltä Weedsiä. Kello kahteentoista mennessä olisi hyvä olla sängyssä vähintäänkin kirjaa lukemassa, mielellään unten mailla.

Sellainen oli tämä päivä, eikä se mene kirjoihin kaikkein mallikkaimmin sujuneena päivänä. En myöskään kovin "ihanaksi arjeksi" luonnehtisi tätä päivää. No jaa, huomenna yritämme uudelleen.

***

On miehen reissaamisessa hyvätkin puolensa. Hän on nimittäin aivan armoitettu tuliaisten ostaja. Joudun yleensä hillitsemään häntä, ja laittamaan tuliaisostoksille rajoituksia. "Et sitten tuo mulle mitään tavaroita, herkkuja saa ostaa" ja "et sitten mitään leluja osta, osta T-paita" ja niin edelleen.

Viime aikoina mieheni reissut ovat suuntautuneet Helsingin lisäksi pääasiassa Japaniin. Japanista saamamme tuliaiset ovat olleet aivan mahtavia. Edellisistä on reportaasi elokuulta (klik).

En väsy ihastelemaan kauniita paketteja, vaikka kauhistelenkin epäekologisuutta, kun kukin tuote on yksittäispakattu, sitten pakattu laatikkoon, laatikko kääritty paperiin ja se laitettu paperi- tai muovipussiin. Ympäristöystävällisyyden nimissä pitäisi joskus tehdä kompromisseja, vaikkapa sitten esteettisyyden suhteen.


Mustassa paketissa on teetä. Tämäkään ei ole mikään teollinen lahjapakkaus, vaan kaupassa mieheni ostokset oli paketoitu näin. Harvemmin Suomessa saa näin kauniita pakkauksia edes silloin kun pyytää paketoimaan lahjaksi, mitä en juuri tästä syystä useinkaan tee.


Oranssissa pakkauksessa oli jotain vaikeasti määriteltävää syötävää, joka minun silmään näytti niin epäilyttävältä, etten suostunut edes maistamaan. Syötävät olivat ikäänkuin läpikuultavasta, pastamaisesta taikinasta tehtyjä nyyttejä, joissa oli makeaa täytettä.


Valkoisessa paketissa oli banaanileivonnaisia, joihin olen tutustunut ja ihastunut jo aiemmin. Ne tavalliset tulevat keltaisessa paketissa, tässä valkoisessa olevat ovat karamellin makuisia. Leivonnainen on pieni ja hieman banaaninmuotoinen. Siinä on kuohkean sokerikakkutaikinan sisällä banaanitäyte.

Täytyy tunnustaa, että näitä banaanileivonnaisia olen syönyt jo niin paljon, että ensi kerralla näitä ei tarvitse tuodakaan.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu suoritettu

Olen joutunut myöntämään, että tämä kesä ei mene viljelijämeriittilistallani kärkeen. Olin ensinnäkin laiska ja toisekseen taitamaton tai epäonninen. Mielelläni ajattelisin, että joku katsoi viljelyksiäni pahalla silmällä tai kylmä alkukesä tuhosi hyvät lähtökohdat. Mutta jos jättää taimensa huonolle kastelulle ja tulee katkoneeksi tomaatintaimien varret kun ei tue niitä, täytyy katsoa totuutta silmiin ja tunnustaa mokanneensa.

Näissä kuvissakin näkyy, miten tomaattikasvieni lehdet kielivät huonosta voinnista. Mutta onhan sentään muutama ilonaihekin, pullukka hedelmä kasvamassa. Nämä kuvat ovat noin kuukauden takaa eli elokuun lopulta.



Yrttien kanssa pärjäilen yleensä mukavasti, niin tänäkin vuonna. Näissä niinikään elokuun lopulta olevissa kuvissa näkyy yrtti-istutukseni. Tuolloin basilikat olivat vielä voimissaan. Basilika on niin kylmänarka, että sen tappaa ensimmäinen kylmä yö. Lisäksi yrttilaatikossa oli minttua, rosmariinia ja persiljaa.



Ja ne perunat! Siinä minun suuri suuri ilonaiheeni tänä kesänä! 

Nostin tänään loputkin perunat sekä laatikko- että säkkiviljelmistäni. Laatikossa ulkosalla sato oli paljon parempi. Onkohan niin, että peruna vaan viihtyy paremmin aukealla maalla vai olivatko todellakin kasvuolosuhteet säkissä terassilla niin paljon huonommat? Ja millä tavalla huonommat? Ehkä multatilaa oli vähemmän ja kastelu heikompaa - kun emäntä ei muistanut olla kannunvarressa jatkuvasti... Ulkosalla sentään saivat sadevettä, no, ainakin loppukesästä vähän enemmän.


Yhteensä pari reiluhkoa kulhollista perunoita sain kylvöistäni. Osa perunoista oli onttoja sisältä. En ole koskaan ennen nähnyt sellaisia perunoita.


Tomaatteja tuli kaikkinensa vain muutama, ei ehkä kymmentäkään. Loput ovat nyt sisällä jääkaapissa kypsymässä. Saattaa käydä niinkin, että unohdan syödä nämäkin vähät. Ei olisi ensimmäinen kerta.


Tänään yrttilaatikossa näyttää jo erilaiselta, syksy kylmenee hetki hetkeltä. Kuten sanottua, basilikat ehti halla jo tappaa, sen sijaan rosmariini ja persilja porskuttavat edelleen.


Puutarhassa riittää vielä siivottavaa ennen talvea. Olen tyytyväinen kun sadonkorjuu on nyt tehty, ja loput hommat ovat todellakin pelkästään siivoushommia, kesäkukkaistutusten korjaamista pois, perennojen kuolleiden osien leikkailua, puutarhajätteiden kierrätystä.

Se, mitä en ehdi tai saa aikaiseksi ennen lumen tuloa, jää kevääseen.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Huono päivä

Tänään ei ole ollut hyvä päivä. Ei kai aina tarvitse ollakaan. Huonoissa päivissä on vain se huono puoli, että ei muista mitään hyviä asioita olevankaan eikä näe sellaista tulevaisuutta, jolloin olisi taas onnellinen.


Vai osaako joku olla masentunut sellaisella optimistisella tavalla, että huomenna on taas kaikki paremmin? Minä en kyllä osaa. Kun mieli on maassa, jokaisessa asiassa on vain huonoja puolia. Huominen näyttäytyy vain kurjan elämän jatkona, se on se seuraava päivä, jolloin taas pitää jaksaa ja olla, vaikka mieluummin laittaisi elämänsä piippuhyllylle.

Osaan sentään hieman repiä huumoria surkeasta olostani. Tuntuu ihan surkuhupaisalta, miten monta pientä masentavaa tapahtumaa osui tähän päivään

Vuosi sitten kudoin sukat (klik) - tänään pyykkejä viikatessani huomasin, että sukat olivat kutistuneet aivan auttamattoman pieniksi. Roskiin menivät. Lanka oli aivan ihanaa, säästelin sitä pitkään ennen kuin laitoin sukat alulle. Sukkien ohjeen räätälöin omaan makuuni sopivaksi useammasta ohjeesta, ja jouduin jonkin verran purkamaankin, että sain sukista hyvän malliset. No, maallista.

Muutama päivä sitten kirjoittelin uudesta alulle laitetusta kutimesta (klik) - tänään jouduin huomaamaan, että olin lukenut ohjetta kädentiekavennusten kohdalta väärin ja sen seurauksena laskenut muutenkin silmukat ihan pyllylleen. Jouduin purkamaan jo päätellyn takakappaleen kädentien ensimmäiseen kavennukseen asti, siis noin kolmasosan työstä. Aurinko paistoi kauniisti, minä vaan purin kudintani ja yritin tsempata itseäni uuteen nousuun.

Jokin aika sitten kerroin lasiterassin stailauksesta (klik) - tänään huomasin, että kauniisti lasipurkkiin esille laittamani turkoosit tuikkukynttilät olivat sulaneet terassin kuumuudessa ja jähmettyneet mössöksi, jonka sisällä uivat tuikkujen kuoret. Tekisi mieleni heittää roskiin koko paketti lasipurkkeineen päivineen, mutta ehkä kuitenkin yritän pelastaa purkin vielä.

Mikään näistä eivätkä nämä yhdessä saaneet minua masentumaan, syyt olivat ihan muualla, mutta en voi olla ajattelematta, että universumi haluaa tänään oikein todella osoittaa minulle paikkani maailmassa. Kuuseen ei pidä sinun kurkotteleman, maan matonen!


perjantai 26. syyskuuta 2014

Kodinhoitohuonekateus ja sen jälkiseuraukset

Tunnen loppujen lopuksi harvoin sellaista kipeää kateutta kuin lukiessani Näköisiä kulmia -blogin Hannan kirjoituksen ja katsoessani kuvat hänen perheensä vaatehuone-kodinhoitohuoneyhdistelmästä (klik). Hannan talossa kodinhoitohuone sijaitsee yläkerrassa ja näin ollen koko pyykkihuolto tapahtuu siellä.

Hannalla on ollut järki päässä talonsuunnitteluvaiheessa. En käsitä, että itse tein sen virheen, että sallin arkkitehtimme piirtää kodinhoitohuoneen (a) alakertaan ja (b) saunatilojen yhteyteen. Nyt olemme sitten siinä kurimuksessa, että likapyykkiä kuljetetaan ylhäältä alas, puhdasta pyykkiä alhaalta ylös, yläkerran huoneisiin syntyy pieniä pyykkikasoja ja vieläpä saunomis- ja peseytymisnautinto kärsii, kun pyykkirumba näkyy sauna- ja pesutiloissa.

Ei ole helppoa siirtää valmiissa talossa kodinhoitohuonetta yläkertaan - vaikka olen minä erinäisen kerran mielessäni taloa uuteen uskoon muokannut.

Se, mitä ei voi muuttaa, pitää hyväksyä. Minä hyväksyin vihdoin yläkerran pyykkikasatosiasian ja hankin sinne pyykkikorin.



Pyykkikori on niitä kodin tavaroita, joita on vaikea sietää silmissään. Siksi pyykkikorin pitää ehdottomasti olla kaunis. Ja sitä Ferm Livingin musta, metallinen Wire-kori todellakin on.



Korilla on paikkansa makuuhuoneessamme, täsmälleen sillä kohdalla, mihin niitä pyykkejä aina kertyy. Nyt edellytän koko perheeltä - mukaan lukien itseni - sellaista ryhtiliikettä, että yläkerrassa se yksi ja ainoa sallittu paikka laskea likaantunut vaate käsistään on tässä. Muita kasoja ei sallita. Sallittua on toki kiikuttaa likapyykki samantien alakertaan kodinhoitohuoneen pyykkikaappiin - mutta eihän sitä kukaan tee, en minäkään.




Hyvin toimii varsinaisessa tehtävässäänkiin, ei pelkästään olemalla kaunis! Ehkä Hannan kodinhoitohuoneonni on nyt astetta helpompi kestää.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Louis Poulsen siirtyi ruokailutilaan

Kirjoittelin jo miljoona vuotta sitten (klik) aikomuksestani siirtää työhuoneen Louis Poulsen -kattovalaisin ruokailutilaan. Nyt se on sitten siirretty, ja pidän tästä uudesta, astetta rauhallisemmasta ruokailutilanäkymästä todella paljon.

Entinen valaisin näkyy tässä kevään korvilla tehdyssä postauksessa. Ihan kivalta sekin näytti. Iiih, nyt sitä on melkein ikävä.


Sain entisen ruokailutilan valaisimen myydyksi, ja vieläpä ihan mukavaan hintaan. En pidä käytetyillä tavaroilla kovia hintoja, koska mielestäni oleellista on, että tavara liikkuu. Silti kirpaisee, jos on maksanut jostakin esineestä omaisuuden eikä sille löydy ostajaa järjelliseen hintaan. Onneksi ihmiset ovat hintatietoisia ja osaavat mukavasti googlailla kaikenlaista tietoa esiin, joten on helppo vakuuttaa heidät alkuperäisen tuotteen korkeastakin hinnasta.

Keittiön entinen valaisin oli Markslöjdin Amarant-sarjan valaisin, ja alkuperäinen ostohinta on varmaankin ollut parinsadan euron luokkaa. Tosin ostimme taloon aikoinaan kerralla paljon valaisimia, joten oletettavasti saimme tuolloin paljousalennusta eli ihan täyttä hintaa emme ehkä Amarantista maksaneet. Sain lampusta Facebookin kirpputorin kautta 75€.

Mitä olette mieltä, teinkö hyvät kaupat? Itse pidän nyrkkisääntönä, että noin kolmannes uuden hinnasta on kohtuullinen korvaus hyväkuntoisesta käytetystä, ja tässä tapauksessa sain vähän enemmän kuin kolmanneksen.


Keittiöön on nyt laskeutunut kuin pieni aurinko pöydän päälle! Meillä kahviteltiin sukulaisporukalla sunnuntaina poikani syntymäpäivän kunniaksi, ja koska omakin syntymäpäiväni sattuu syyskuulle, saan usein poikani syntymäpäivänä lahjoja ja kukkia. Se on ihan hauskaa, koska omia synttäreitä ei näillä lukemilla enää juuri kehtaa juhlia - paitsi täysiä vuosikymmeniä, kuten viime vuonna.

Ja leikkokukat ovat juuri sitä, mitä synttäripäivänä eniten toivon. Toinen vakiolempparilahja on luonnollisestikin kuohuviini ja sampanja. Ja kummatkin kuihtuvat/kuluvat pois, joten nurkkiin ei kasaannu yhtään ylimääräistä rompetta.


Palatakseni kierrätysaiheeseen - kotona olisi taas paljon kaikenlaista, mikä pitäisi saada kiertoon. Tykkään pitää kirppispöytää, ja nyt viime aikoina olen ihan mukavasti saanut tavaran liikkumaan myös Facebookin palstojen kautta (hyviä ovat ainakin Oulun kirppispalsta ja Muksujen merkkituotekirppari) ja Tori.fissä. Olen havainnut, että se mikä ei mene Torissa, menee Facebookissa ja päinvastoin. Tilpehöörit kauppaan sitten itsepalvelukirppiksellä, joista suosikkini Oulussa on tähän asti ollut Paljekirppis.

Olen huomannut, että Ouluun on avattu uusia kirpputoreja. Näistä olisi kiva kuulla kokemuksia. Tosin, olenkohan liian jämähtänyt enää vaihtamaan, kun olen kerran Paljekirppiksen tavoille oppinut.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Nyt puikoilla: silkkiliivi

Olen ollut ihan mahdottoman kurinalaisena, ja saanut edistetyksi monia keskeneräisiä käsitöitäni - lukuunottamatta niitä, joiden ohje on kadonnut. (Mitä sellaisessa tilanteessa tehdään? Heitetäänkö koko hieno työ menemään, vai säilytetäänkö arvoitukseksi muuttunutta tekelettä hamaan tulevaisuuteen?)

Nythän on kuitenkin niin, että rajansa ihmisen kurinalaisuudellakin. Pistin alulle uuden työn.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei ole ihan täysin uusi työ, koska nämä langat ovat minulla olleet odottamassa sen juuri oikean ohjeen löytymistä. Sitä kauppaa, josta nämä langat on ostettu, ei ole enää edes olemassa.


Olen ostanut langat sitä varten, että neulon niistä itselleni liivin, siis sen tyyppisen, mitä voi pitää valkoisen kauluspaidan kanssa. Tässä eräänä päivänä kahlasin läpi satoja Dropsin ohjekirjastosta löytyviä ohjeita ja löysin vihdoin mieleiseni.


Minähän en kertakaikkiaan osaa tehdä mitään käsityötä ihan suoraan ohjeesta, vaan alan säveltää jo ohjetta ensimmäistä kertaa silmäillessäni. Tässä tapauksessa silmukkamäärä piti räätälöidä langan mukaan, ja yrityksen ja erehdyksen kautta hakea kohdalleen. Aion myös tehdä liivin takakappaleesta sileän ja etuosan yksiosaisena ilman nappeja toisin kuin ohjeessa.

Saapa nähdä miten onnistun.


Lanka on joka tapauksessa ihanaa. Se on BC Garnin Tussah Tweed (klik), jolla on aivan mahtava värikartta. Minun lankani väri on suklaanruskea kera oranssien täplien ja jos oikein tarkkaan katsoo, langassa on myös sinisenmustia täpliä. Materiaali on 100% silkkiä.


Käsin kudottaessa tuo ei ole helpoin mahdollinen lanka. Pienet nypyt langassa hieman hankaavat vastaan, joten lanka ei solju puikolla ihan niin vaivattomattomasti kuin vaikkapa perusvillalanka.

Kaikkea ei voi saada.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Käytännöllistä ruuanlaitto-designia

Tässä eräänä päivänä olin suunnitellut laittavani ruuaksi gulassia, ja kurkistelin kattilakaappiin sopivan padan löytääkseni, ja hämmästyksekseni löysin sieltä tämän kaunottaren:


Saimme Timo Sarpanevan suunnitteleman Iittalan padan joululahjaksi mieheni äidiltä, mutta sen verran harvoin meillä nähtävästi pataruokia laitetaan, että pataa ei ole käytetty kertaakaan, ja olin unohtanut sen olemassaolon.

Sangen ihanaa tehdä design-löytöjä omien kaappiensa perältä. Ei muuta kuin samantien käyttöön ja tuottamaan lisäarvoa perheen ruuanlaittoprosessiin!


Ruuanlaittokokemus nousi padan löytymisen myötä aivan uudelle tasolle. Toistan itseäni, sanon jotain tämäntapaista jokaisessa postauksessani: hämmästyttävää, miten suurta mielihyvää kauniit esineet voivat tuoda. Arjen harmautta on niin paljon helpompi kestää, kun ympärillä on kauneutta.



Sarpanevan padassa oikein tiivistyy se totuus, että hyvä design on myös käytännöllistä. Pohdin keitellessäni, miten selviydyn hommasta polttamatta kuumenevassa valuraudassa näppejäni.

Tämän padan kanssa se ei kuitenkaan ole ongelma, koska puinen kahva on aina sopivan lämpöinen käteen, ja padan siirtely sen avulla on paljon kätevämpää kuin padan nostelu pohjasta käsin patakintailla.

Hetken ajan pääni yläpuolella leijui kysymysmerkki padan kannen kanssa operoimisesta, ja yritinkin nostaa kantta patakintaan kanssa, ja totesin sen mahdottomaksi. Fiksuna tyttönä tajusin, että tässä on oltava jokin juju, ja niin olikin - tadaa, puinen kahva on juuri sopiva ja erittäin kätevä väline kannen nosteluun, näppejä polttamatta. (Heti kun olin tämän tajunnut, muistiini hiipi, että olen tämän asian joskus ennenkin jostain huomioinut.)


Sisäpuolelta pata on emaloitu, ja emalipinta on huomattavasti käytännöllisempi kuin valurautapinta. Minun gulassini ei palanut pohjaan eikä tarttunut reunoihin.

Ja tuliko gulassista hyvää? No tulihan siitä, aivan mahtihyvää! Tein sen Valion reseptisivuilta löytyneen ohjeen mukaan (klik). Tähän gulassiversioon tulee smetanaa ja chili-tuorejuustoa. Minä jätin smetanan pois, jotta sain vähän keveämmän version, mutta myös tuorejuuston kanssa liemeen tuli ihanan pehmeä maku. Tämä resepti pitää muistaa jatkossakin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Virkkausraamattu marketista

Poimin markettireissulla ostoskärryyn lehtihyllystä englanninkielisen virkkauslehden, jonka nimi on vaatimattomasti Pro Guide to Crochet.

Mietin ylimielisesti, että miten niin "pro", kyllähän virkkaushommat handlataan, mutta tämä pläjäys on todellakin aika edistynyttä virkkausta. Ja kyseessä ei ole mikään ihan tavallinen lehti; tuon olisi hyvin voinut toimittaa ihan kunnon kirjaksi, sen verran tuhtia tavaraa se on.


Lehdestä ei löydy juurikaan perusvirkkausohjeita, vaan siinä johdatetaan virkkauksen harrastajaa monenlaisten erikoistekniikoiden saloihin. Ensin opetetaan tekniikka kuvatutorialin avulla, sitten on tekniikkaan sopiva malli.

En tiedä kaikkien noiden tekniikoiden suomalaisia nimiä, mutta tarjolla on ohjeita erilaisten pintastruktuurien virkkaamiseen, esimerkiksi nyppyjä tai palmikoita, ohjeita siitä, miten erivärisiä lankoja voi yhdistellä työssä, irlantilaista virkkausta, tunisialaista virkkausta, ohjeita virkkuutyön kirjomiseen ja niin edelleen.

Aivan valtaisa tietopaketti kera seikkaperäisten kuvallisten ohjeiden. Tosin sanallisten ohjeiden seuraaminen onkin haastavaa, minulla kun ei ole englanninkielinen termistö oikein hallussa.

Mukana on osio "tekstuurikirjasto", jossa on kuva ja ohje todella monelle erilaiselle virkkausrakenteelle.


Ihastuin tähän virkkaustekniikkaan, jonka nimi on broomstick lace - mikä lienee suomeksi - ja tuohon teekupinlämmittimeen.


Toinen hauska ohje, johon voisi kätevästi käyttää kaikki langanloput, on tämä omenanmuotoinen pikkuinen kukkaro kera vetoketjun. Etsiskelen jatkuvasti pieniä käsityöprojekteja, joita voisi alkaa liukuhihnatehtailemaan erilaisia varainkeruita ajatellen. Sekä lapsen koulun että yhdistysten varainkeruuta auttaa, kun on jotain pientä myytävää, mitä voi lahjoittaa tai itse myydä koulun/yhdistyksen hyväksi. Omppukukkaro voisi olla sellainen.


En muista, olenko blogissa vielä tästä asiasta saarnannut, mutta pidän siitä, kun käsityöoppaissa ja -kursseilla ei pelkästään opeteta toistamaan asiaa ohjeen mukaan, vaan opastetaan myös omien mallien luomiseen ja ihan vapaamuotoiseen "säveltämiseen". Tämä lehti ansioituu sillä saralla.

Mukana on "ohje" siitä kuinka erillisinä virkattuja paloja voi luovasti yhdistää, ja sana ohje on lainausmerkeissä siksi, että tarkkaa ohjetta ei oikeasti anneta, vaan kerrotaan periaatteet siitä kuinka pääsee alkuun. Loppu tapahtuu sitten yrityksen ja erehdyksen kautta. Lehdessä oli muitakin omaan luovuuteen kannustavia juttuja.


Nyt kyllä sormet syyhyäisivät päästä kokeilemaan näitä juttuja. Täytyy tunnustaa, että ihan niin pro en ole, että kaikki nuo tekniikat minulta luonnistuisivat onkoonpa miten hyvät ohjeet tahansa. Voisin maltillisesti aloittaa siitä omppukukkarosta, se ei voi olla kovin vaikea.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Vielä(kö) ehtii stailata terassia

Meidän lasitettu terassimme on ollut aina sangen epästailattu. Hankimme polyrottinkiset kalusteet aikoinaan hetkellisen mielijohteen seurauksena heti kun terassi oli valmistunut, koska halusimme sen nopeasti käyttöön. Sen jälkeen olen "stailannut" lähinnä kasveja varten, lasiterassi nimittäin rakennettiin pääsääntöisesti kasvihuonekäyttöä varten. Kuluneena kesänäkin siellä kasvoi tomaatteja (heikosti) ja perunoita (menestys toistaiseksi arvoitus).

Viikonloppuna hankin vihdoin syysiltoja varten vähän piristystä terassin ilmeeseen oululaisesta Decora-sistustusliikkeestä: kolme Designers Guildin tyynyä ja kuparisen tarjottimen.


Värimaailmaa olin pohtinut pitkään. Halusin jotain iloisen väristä, turkoosi ja oranssi oli pyörinyt mielessäni, mutta Decoran myyjä kaivoi minulle tuon vihreä-sini-turkoosiraitaisen tyynyn esille ja sepä olikin siinä. Kaksi pikkutyynyä sointuivat kauniisti isompaan, joten setti oli loppujen lopuksi helposti valittu.


Designers Guildin tyynynpäälliset sisältävät aina tyynyn, mikä tässä tapauksessa olikin mukavaa, koska minulta ei olisikaan riittänyt tyynyjä talon sisältä. Itse asiassa nykyisistäkin sohvatyynyistä muutama kaipaisi uusimista.


Kuparisen tarjottimen päälle rakensin pienen, lähinnä terassilla tarvittavista hyötytarvikkeista koostuvan asetelman. Kynttilöitä on terassilla pakko olla hämärinä iltoina, ne tuovat ihan oikeasti valoa, eivät pelkästään tunnelmaa. Pienessä posliinirasiassa on tulitikkulaatikko. Ja lasinalusia suosin lasisen pöytälevyn päällä - mutta eihän niitä kukaan koskaan muista käyttää!




Samana iltana terassilla jo istuttiinkin iloisessa seurassa kera naapuruston rouvien. Kukaan tuskin huomasi stailaustani - kiinnostus kohdistui heti lähdössä ihan muihin asioihin. Poks vaan!

PS. Ihmettelettekö, missä ne tomaatit ja perunat ovat? Ne jäivät näissä kuvissa selkäni takana olevaan terassinosaan.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Elina Luukanen olohuoneen senkin päällä

Jatkan vielä taideaiheesta. Sanoin edellisessä postauksessa, että pidän enemmän vahvojen värien öljyväritöistä kuin taidegrafiikasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten ollenkaan pitäisi grafiikasta. Meillä muutama grafiikkavedos löytyy paraatipaikalta olohuoneen senkin päältä.


Grafiikan aatelia minulle edustaa Elina Luukanen, jonka yhden työn olen ostanut Taidekeskus Salmelasta. Kuvassa on tyhjä, hylätyn näköinen huoneisto, jossa kattovalaisin on hunnutettu pölyltä suojaan ja seinällä roikkuu ainoastaan kaksi potrettia, miehestä ja naisesta. Onko heille tullut ero ja asunto on laitettu myyntiin? Vai ovatko he kuolleet, kuolinpesä tyhjennetty, odottamassa uusia asukkaita?


Luukasen työt ovat juuri tällaisia, kysymyksiä herättäviä. Vakiokuvastoa ovat enemmän tai vähemmän tyhjät huoneet ja portaikot. Usein kuvassa on avoin ovi, josta näkyy toiseen huoneeseen tai tuoli tai pari, tyhjänä odottamassa istujaa.

Tulee tunne, että on päässyt kurkistamaan jonkun kotiin juuri sillä hetkellä kun asukkaat ovat poissa. Toisaalta minulla on usein myös vahva tunne siitä, että tila on jotenkin hylätty, sieltä on lähdetty pois, ehkä iäksi. Vaikka huoneissa on kalusteita, ne tuntuvat autioilta. Ihmisiä ei ole, kaikki näyttää luonnottoman siistiltä.



Pidän Luukasen töistä ehkä siksikin, että niissä on kuvattu asuntoja ja muuta rakennettua ympäristöä ja arkkitehtuuria, tämä on minulle läheinen ja luontainen aihepiiri. Luontokuvat sen sijaan koen usein vieraannuttavina. Hämmästyttävää oikeastaan, että näin tiivis tunnelma syntyy hyvin yksinkertaisista aineksista. Sehän on vain portaikko!