sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Raanu tuli taloon

Enpä olisi kuuna kullan valkeana nuorempana uskonut, että kelpuuttaisin omaan kotiini mummon vanhan raanun. Mutta niin nyt vain kävi, että päässäni herne osui toiseen ja tuotti sellaisen ajatuksen, että yksi entisestä mummolastani löytyvistä raanuista voisi näyttää kivalta meidän ruokailutilan seinällä.

Tuumasta toimeen.



Suvussa on harrastettu tai ainakin kovasti arvostettu tällaisia itse kudottuja tekstiilejä. Muistan isotätini luota kangaspuut, ja voipa olla niin, että tämäkin raanu on isotätini tekemä. Joka tapauksessa se koristi vuosikymmenien ajan mummolan seinää, ja kuvio on minulle kovin tuttu ja rakas. Tuntuu aivan ihanalta, että se on nyt meidän seinällä.


En olisi tähän tietenkään ryhtynyt, jos ei olisi tätä kotoisuustrendiä, ja uutta kiinnostusta erityisesti vanhoja tekstiilitöitä kohtaan.

Kotona onkin nyt käyty keskustelua, ja käydään varmasti vielä monen vieraan kanssa, miten tällainen perinnekäsityö sopii moderniin sisustukseen. Mieheni suhtautuu raanuun äärimmäisen skeptisesti kun taas äitini puki sanoiksi minun ajatukseni siitä, miten sisustuksessa pitääkin olla vähän kontrasteja, ja että modernista ja perinteisestä syntyy hauska yhdisteltä.

Ainakin värimaailmansa puolesta raanu sopii meidän ruokailutilaan aivan täydellisesti.


Järjestelin tänään alakerrassa muutenkin kaikenlaista pientä, ja nyt siellä tuntuu ja näyttää ihan uudelta. Superedullista ja superekologista sisustamista: tuo mummolasta vanhoja tavaroita, siirrä entisten paikkaa ja heitä muutama romu roskikseen!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Ostettaisiin terassille tuolit jos löydettäisiin

Meillä olisi nyt ajankohtaista uusia terassikalustuksen tuolit, siis sellaiset ruokapöydän ympärillä olevat. Lasiterassin sohvaryhmä on ihan ok.

Surffasin tänään internetin syövereissä ja piipahdimme myös Vepsäläisellä ja Spaziossa koeistumassa tuoleja. Valinta on kyllä vaikea, ja sitä vaikeuttaa vielä se, että läheskään kaikkia lyhyellä listallani olevia tuoleja ei löydy paikallisesti koeistuttavaksi. Voisin minä ne paikallisesta kivijalkamyymälästä ostaakin, en pelkästään koeistua. Esimerkiksi Spaziossa oli ihan hyviä tarjouksia, joten hinnat ovat jopa kilpailukykyisiä nettikauppojen kanssa.

Vaatimukseni tuolille ovat selkeät: Tuolit eivät saisi olla valtavan leveitä, koska meidän terassipöytäkään ei ole suurensuuri. Tyyliltään niiden pitää ehdottomasti olla modernit, eikä mallissa saa olla mitään puuosia, mielellään kokonaisuudessaan muovia. Olisi hyvä, jos tuolit voisi pinota. Väriksi haluaisin mielellään tummanharmaan, mutta muukin väri käy, ei mielellään valkoinen eikä musta.

Muutama vuosi sitten oli tuoli, josta tykkäsin ihan mahdottomasti, muistaakseni sen nimi oli Flora, nyt sellaista ei enää löydy. Harmillista. Olin ajatellut, että niitä tuoleja ostan sitten kun seuraavan kerran on tarve.

Yksi vaihtoehtoni on Magisin Zartan, maksaa Finnish Design Shopissa 174€. Tuoli on pinottava. AmbienteDirectissä on tarjouksena neljän tuolin setti 639€ (kappalehinnaksi jää 159,75€). Muistaakseni tuon suuruisessa tilauksessa AD:stä ei tule päälle enää mitään postitus- tai muita toimituskuluja.


Kartellin Masters olisi tietysti kaunis, hinta 183€ Finnish Design Shopissa. Spaziossa ovat valkoiset ja mustat, varastosta myytävät Mastersit tarjouksessa, muistaakseni 155€. Mastersin istuttavuus on mielestäni huonohko. Pehmusteilla saisi ehkä mukavuutta. Mastersissa minua huolettaa se, että design on melkoisen inflaation kokenut, kun sitä on joka blogissa ja sisustuslehdessä esitelty. Olen jo kertaalleen päättänyt, että vältän omassa kodissa näitä kaikkein kuluneimpia design-tuotteita, mutta toisaalta kun ne vaan ovat niin kauniita.



Kevyempirakenteisista yksi mahdollinen olisi Hayn Hee, hinta 161€ FDS:ssa. Hee vaatii niin ikään pehmusteen. Heetä saisi Oulusta myös paikallisesti Spaziosta. Yllättäen Vepsäläinen ei myy Haytä ollenkaan. Mieheni ei lämmennyt Heelle kertakaikkiaan ollenkaan, joten se nyt taitaa olla poissa laskuista.



Ihan uusi tuttavuus minulle on Kartellin Frilly, hinta AmbienteDirectissä 204€. Näissä on kyllä sitä jotain, ovat todella kevyen näköiset. Voisi näyttää aika makealta, jos ottaisikin vaikka turkoosin värisenä, ja siihen jokin sähäkkä tyyny, vaikka lime.

Näissä, niin kuin monissa muissakin Kartellin tuoleissa epäilyttää se, että muovi on sellaista kovaa, ehkä helposti rikkoontuvaa ja naarmuuntuvaa. Meillä on pihakeinun vieressä pikkupöytänä Kartellin T-Table, ja siitä on lohjennut pala, ilmeisesti ihan vain kun pöytä on kellahtanut tuulessa nurin kiveykselle. Oulussa Kartellin kaikkia tuotteita saa tilaamalla sekä Vepsäläiseltä että Spaziosta.


Jäin pohtimaan myös tuolia nimeltä Ground Garden Chair sellaiselta merkiltä kuin Emu. Tämä on minulle ennestään tuntematon merkki ja tuotemalli - ja se on oikeastaan plussaa, koska sitä liiallista näkyvyyttä joka mediassa juuri halusinkin välttää. Ground Garden Chairien neljän kappaleen setti AmbienteDirectissa maksaa 569€. Tämä on sitten tietysti hyvin erityylinen tuoli verrattuna noihin muihin - ehkä kuitenkin liian konservatiivinen minun makuuni, haemme jotain rockimpaa. Plussaa käsinojista.



Philippe Starck on suunnitellut Driadelle useammankin puutarhatuoliksi sopivan tuolin. Yksi hauska, suhteellisen tuntematon on Soft Egg, 174€ AmbienteDirectissä, tietyt värit neljän setin pakkauksessa 639€. Hämmästyttävää kyllä, tuoli on pinottava, vaikka ei yksittäin siltä näytä. Tuossa tuolissa on sen verran erikoinen muoto, että se pitäisi kyllä päästä koeistumaan, en uskaltaisi tilata sitä tuosta vaan nettikaupasta.


Myös Philippe Starckin käsialaa, Driaden Bo on aivan vastustamattoman ihana. Tässä on se huono puoli, että naapurissa on näitä, ja tuntuisi hassulta laittaa samat. Samasta syystä myöskään Toy-tuoli ei ole edes harkintalistallani, niitä löytyy naapuritaloista yllin kyllin. Bossa on monta hyvää puolta: se on kapea ja pinottava, melko siro, mutta kuitenkin modernin jämäkkä. Enpä ihmettele, että naapurinrouva on valinnut juuri tämän. Neljän setti AmbienteDirectissä maksaa 439€, joten hintakin on sangen alhainen.


Tällä hetkellä olen joka tapauksessa kallistuvainen tuon Bo-tuolin suuntaan. Siinä ovat nimittäin lähestulkoon kaikki ominaisuudet kohdallaan. Ainoa, minkä vielä lisäisin on käsinojat. Toinen mihin olen kovasti tykästynyt on Soft Egg, mutta kun meillä on jo sisällä ruokapöydän tuoleina Hayn AAC-tuolit, tuleekohan jo yliannostus tuota pyöreää kuppimaista muotoa?

Tässä käy helposti niin, että tänä kesänä niitä uusia tuoleja ei tähän talouteen ilmesty. Menee siinä määrin jossittelun puolelle tämä homma nyt.

(Kuvat: AmbienteDirect)

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Puutarha-arvostelu: Alenius

Tässä tulee puutarha-arvostelusarjani kolmas ja tällä erää viimeinen osa. Mahdollisia lisäosia sarjaani tulisi vielä Yrjänäisen puutarhasta, Välivainion puutarhasta, Oulujoen taimistosta ja Särkän perennataimistosta, mutta katsotaan riittääkö viitseliäisyyteni niihin enää.

Oulun Hietasaaressa sijaitseva Alenius on minulle kesäisin vähän kuin oman puutarhani jatke. Ramppaan siellä jatkuvasti. Aleniukselta saisi periaatteessa ihan kaiken. Jos siis olet laiskahko puutarhuri etkä erityisesti halua kierrellä kaikkia puutarhoja (niin kuin eräät), suuntaa Aleniukselle ja selviät kertarysäyksellä kaikista hankinnoistasi olipa listallasi kesäkukkia, perennoita, siemeniä, puutarhahanskoja, kasvualustoja, lannotteita, puita, ruukkuja, puutarhan sisustustavaraa tai leikkokukkia. Joitakin työkalujakin löytyy.

Edelliset arvostelut kirvoittivat Facebook-sivullani kommentteja puutarhojen palvelutasosta, johon en ole arvosteluissani kiinnittänyt huomiota. Aleniuksen suhteen oma kokemukseni on, että palvelu pelaa. Rauhassa saa katsella, jos haluaa, mutta apua löytyy säkkien kärräämiseen autolle ja nostoavuksi. Henkilökunta ei pelkää tarttua työhön. Ja jos esität vähän kinkkisemmän kysymyksen, vastausta etsitään jopa hakuteoksista. Tuntuu, että täällä todella rakastetaan kasveja - mikä lämmittää meikäläisen sydäntä.


Sanoin, että Aleniukselta saa kaiken, ja se pitääkin paikkansa, mutta kesäkukkien suhteen en ole koskaan saanut kaikkea hankintalistallani olevaa täältä. Tänä kesänä ostin vaaleanpunaisia, kerrottuja riippapetunioita, jotka ovat yksi kesäkukkasuosikkini. Jo kahtena kesänä olen ostanut myös bougainvillean eli ihmeköynnöksen, enkäpä muualla yhtä suuria ja komeita bougainvilleoita ole nähnytkään. Siinä on muuten aivan loistokasvi, tykkään siitä valtavasti.

Aleniuksen merkittävä ominaispiirre taimitarhojen joukossa on, että se on oikeastaan myös sisustuskauppa. Monenlaista puutarhojen, viherhuoneiden ja terassien sisustuksessa tarvittavaa kampetta löytyy: ruukkuja, koukkuja, ruukkutelineitä, koriste-esineitä.


Ruukuissa on mistä valita. Väitän, että Aleniuksella on Oulun monipuolisin ruukkuvalikoima, ei pelkästään puutarhojen kategoriassa vaan mukaan lukien stockmannit, kodinykköset, bauhausit sun muut.


Myös minun moderniin, mutta iloisenväriseen makuuni löytyy ruukkuja. Ihan melkein en pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa tällaista pinkkiä tai turkoosia, mutta vastustin sitten kuitenkin.


Toinen ihastuttava piirre Aleniuksessa on suuri perenna-, pensas- ja puuvalikoima. Ja tässä on se syy, miksi minä pyhiinvaellan Hietasaareen kesäisin useita kertoja. Siististi lajiteltuja ja pääsääntöisesti hyvin kuvattuja ja hinnoiteltuja perennoja on kiva tutkailla pidemmänkin aikaa. Ja yleensä aina jokin kasvi haluaa meille mukaan.


Aleniusta suosittelen aina lämpimästi kaikille. Perennavalikoima on toki pienempi kuin maankuulussa Särkän perennataimistossa, mutta aika monet haluamani kasvit olen loppujen lopuksi täältä löytänyt. Tänä vuonna löytyi jopa himoitsemaani hevosenkakkakompostia säkeissä. Huippupaikka.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Muotia ja kauniita kaupunkinäkymiä Milanossa

Käväisimme mieheni kanssa viikko sitten Milanossa lomailemassa neljän päivän ajan - juhlistimme 10-vuotishääpäiväämme.

On varmaan ihan turhaa edes sanoa, mutta matka oli ihana kaikin puolin. Oli voimaannuttavaa viettää aikaa mieheni kanssa, joka on aivan huipputyyppi ja, paitsi aviomieheni, varmaan myös paras ystäväni. Kaupunki oli kaunis ja tarjosi meille juuri sitä, mitä hyvältä kaupunkilomalta odotamme. Söimme ja joimme hyvin, näimme paljon kaikenlaista mielenkiintoista, kävimme ostoksilla, mutta myös lepäsimme.

Milanon keskusta on todella kaunis. Rakastan kaupunkeja, joissa on paljon vanhaa arkkitehtuuria kauniisti ylläpidettynä. Kauniit talot yhdistettynä moderniin kaupunkielämään, tyylikkäisiin ihmisiin ja toinen toistaan houkuttelevampiin ravintoloihin tekevät juuri minun makuuni sopivan lomailuympäristön.

Hotellin ikkunasta avautuvat näkymät kertovat varmaan millaista tunnelmaa tarkoitan.



Ilahduin milanolaisten kekseliäisyydestä siinä, miten kaupunkiin tuodaan vihreää. Parveke- ja ikkunaistutukset olivat useinkin juuri vihreää, vähemmän isoja kukkaistutuksia. Katoilla näkyi myös paljon kasvillisuutta, ja olisikin ollut ihana päästä näkemään tarkemmin mitä siellä kasvatetaan, koristekasvejako vai ehkä myös vihanneksia ja hedelmiä. Sen sijaan julkisilla paikoilla oli todella vähän istutuksia. Jäin miettimään, miksi on näin. Rahapula kaupungilla?

Ilmasto on tällaiseen toki Italiassa ihan eri tavalla suotuisa kuin Suomessa. Kateeksi käy.


Mieheni yritti etukäteen saada meille lippuja La Scalaan, mutta se ei onnistunut. Paikan päällä emme enää muistaneet yrittääkään, nähtävää oli muutenkin ihan tarpeeksi. Tämän kuuluisan teatterin edessä olevalla piazzalla kuitenkin käytiin. 

Mukavaa lisätä tällaisia paikkoja omalle mitä-olen-nähnyt-listalleni. En kylläkään ylläpidä sellaista listaa tietoisesti. Yleissivistys ja kokemushorisontti kuitenkin laajenevat jokaisen reissun myötä.


Ei liene kellekään yllätys, että Milano on shoppailijan paratiisi. Minä tosin turhauduin kerran jos toisenkin, kun vaatekokoja ei kaupoista löytynyt minun kokoiselleni. Suomessa löydän itselleni vaatteita ihan normaaleista kaupoista, mutta Italiassa pohjois-eurooppalaista L- tai XL-kokoa ei saanut. Italialainen L vastaa ehkä meikäläistä M-kokoa.

Löysimme kuitenkin pari liikettä, joissa oli myös italialaisittain katsottuna isoja kokoja. Harmillisesti kyllä varsinkin toinen näistä liikkeistä, Marina Rinaldi, edusti sellaista tanttatyyliä, jollaista en suosi (ostin kyllä sieltäkin yhden hameen, köhöm...).

Tänään juttelin samasta aiheesta täällä Oulussa Uusi Muoti -liikkeen myyjän kanssa, ja hän vahvisti kokemukseni: Etelä-Euroopassa ei osata sarjoittaa isoja kokoja, vaan tyydytään tarjoamaan pyöreämmille naisille vaatteiksi "telttoja". Suomessahan tällainen ei käy, myös runsaampikurviset naiset haluavat pukeutua kauniisti, ja vaatteissa pitää olla muotoa.


Ei sillä, kyllä minulle ostettavaa löytyi. Niistä parista isompiakin kokoja tarjoavasta liikkeestä ostin kaksi hametta, jakun ja housut. Louis Vuittonilta ostin huivin. Hotellimme viereisestä kenkäkaupasta ostin kengät - kun kulkee saman näyteikkunan ohi aina uudestaan, ei lopulta voi vastustaa kiusausta.


Mieheni shoppaili myös sydämensä kyllyydestä. Hän on, jos mahdollista, vielä sitkeämpi sissi kuin minä shoppailun jalossa taidossa. Milanosta löytyi myös mieheni suosikki, rentoa mutta tyylikästä miesten muotia myyvä Celio. Banana Republic oli toinen kauppa, josta mieheni lähti ison kassin kanssa, ja minäkin löysin sieltä kivan kaulakorun. Naistenvaatteet olivat sielläkin minun näkökulmastani katsottuna miniatyyrikokoisia.


Milanolaiset itse pukeutuvat jumalaisen kauniisti ja tyylikkäästi. Suomessa pelätään ylipukeutumista jostain syystä aivan vainoharhaisuuteen saakka - Milanossa selvästikään ei. Kaduilla näki naisia sellaisissa mekoissa, joita moni suomalainen nainen ei osaisi kantaa edes juhlatilaisuuksissa. Enkä jaksa uskoa, että kaikki arkipäivänä kaduilla kulkevat tyylikkäät naiset olisivat olleet juhliin menossa.

Korkokengät, designer-käsilaukku, isot korut, loppuun asti mietitty asukokonaisuus - siinäpä resepti, jos haluaa pukeutua milanolaisittain. Itse sain paljon uskonvahvistusta omalle pukeutumistyylilleni ja -tavalleni. Pidättäydyn jatkossakin erossa urheiluvaatteista (joihin lasken muun muassa tuulitakit) sekä farkut ja T-paita -yhdistelmistä.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kierrätyshenkinen trendi-orkidea

Kaikenlaista hyvää saattaa koitua epäonnistumisesta. Sohlasin washi-teipin kanssa, kuvittelin sen pitävän kalenterijulisteen seinässä - no ei pitänyt, kalenteri tulla rapsahti alas, ja minulle jäi pitkiä pätkiä washi-teipin suikaleita, joissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, eivätpähän vaan olleet siihen tarkoitukseen hyviä.


Mietin siinä sitten mitä teippaisin. Katseeni osui tähän pahaa-aavistamattomaan orkideaan.


Orkideassa jälleen ei mitään vikaa, mutta muoviruukku on ankea. En ole varma, pitääkö orkidean juurten saada valoa, ja siksi orkideat laitetaan tällaisiin ruukkuihin? Niin tai näin, ruma on, pitänyt jokin ihme digitarrakin liimata kylkeen.


Epämääräisten washi-teippisyheröiden lisäksi kotonani on toinen ehtymätön askarteluaineistoluonnonvara, nimittäin vanhat kirjat.


Tuumasta toimeen. Teippasin orkidealle ruukunsuojuksen.


Siitä tuli nyt sangen trendikäs, kierrätyshenkinen orkidea. Sillä on varmasti itselläänkin nyt parempi mieli, ja minulla ainakin on.


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Telliskivi 60A, Tallinna

Olin toukokuun lopulla hermojani lepuuttamassa Tallinnassa entisen opiskelukaveriköörini kanssa. Varasin vähän enemmän aikaa kuin muut, minä kun tulin Oulusta ja muut Helsingistä ja Turusta. Vietin siis lauantaiaamupäivän omin nokkineni, ja olin jo etukäteen valinnut kohteekseni osoitteessa Telliskivi 60A sijaitsevan käsityökauppa-kirpputorimiljöön.

Tallinnassa viehättävää ovat nämä hieman dekadentit, rosoiset kulmakunnat.


Telliskivi-miljöökään ei ole perinteisessä mielessä kaunis - itse kyllä näen tässä myös kauneutta. Aikoinaan Leipzigissa ja Berliinin itäpuolella oli tätä samaa tunnelmaa, ja noissa kaupungeissa olen erinäiset ihanat (ja myös vähemmät hohdokkaat) hetket parikymppisenä viettänyt. Olen siis edelleen entisille rautaesiripun takaisille miljöille herkkä.



Lauantai oli ihana, kaunis ja lämmin kesäpäivä, ja minulla oli hyvät kengät jalassa tepastella ympäriinsä. En edes tiennyt, että samasta osoitteesta löytyy myös ulkoilmakirppis, mutta kun kerta löytyi, niin pitihän se kiertää.


Isompi suhkur- ja pienempi kaneel-purkki lähtivät mukaani. Tallinnasta jatkoin suoraan työmatkalle Müncheniin, ja purkit kulkivat mutkan matkalaukussani mukana. Vaan jos jotain todella haluaa, niin voi sitä vähän kantaa mukanaankin.


Rakennuksen sisältä löytyy putiikki jos toinenkin. Jos kiinnostuit paikasta, googlaa sanoilla Telliskivi ja Tallinna, niin löydät paljon tietoa ja näet sijainnin tarkemmin. Tämä paikka on kepeän kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.

Minusta ihanin kauppa oli Homeart - samalla kahvila ja sisustuskauppa. Myynnissä oli esimerkiksi Globen Lightingin valaisimia, joihin ihastuin kovasti, ja kaikenlaista sisustustilbehööriä, astioita, keittiöpyyhkeitä, ruukkuja, tyynyjä. Ystävällinen mutta ei tyrkky palvelu.




Toinen kiva kauppa oli Les Petites "Eesti disaini- ja vintage butiik", astetta käsityöläisempi paikka kuin Homeart. Les Petites -liikkeessä oli yksittäisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten pieniä mallistoja kera käyntikortteineen eli halutessaan voi poimia kortin ja olla suoraan yhteydessä suunnittelijaan.

En juurikaan kiinnittänyt huomiota, mutta Les Petitesissä taisi olla myynnissä myös vaatetta, mutta minä hipelsin vain sisustustuotteet läpi.



Universaal Universum -liikkeessä oli itämaista kampetta, ihan laidasta laitaan. Tämäntyyppinen eksoottinen pikkukrääsä ei ole ihan minun juttu, mutta aina kannattaa avoimin mielin kiertää kaikki hyllyt. Löysin pojalle tuliaiseksi hassun pienen pillipiiparipillin.


Ja heti tuli kotoinen olo kun näin tämän - värikimara on iloisempi kuin siinä minun matossa.


Lauantaipäiväni jatkui tämän sisustus-, käsityö- ja design-annoksen jälkeen hilpeällä lounaalla tyttöjen kanssa vanhassa kaupungissa, kampaajakäynnillä, alusvaateostoksilla, kuohuviinietkoilla hotellihuoneessa ja niin edelleen ja niin edelleen. Hyvien ystävien tapaamisesta ammennan hyvää mieltä ja kaikenlaisia uusia ajatuksia tuumittavaksi pitkäksi aikaa.

Silti teki hyvää myös viettää muutama tunti ihan yksin kartta kädessä lähiseutuja samoillen ja ihan vain itseni kanssa pään sisällä keskusteluja käyden. Laatuaikaa ennestään hyväksi havaitussa seurassa.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kesäkuun alun kukkijat

Juhannusyön kunniaksi kukkia! Puutarhassa lopettelevat kukintaansa kesäkuun alun kukkijat. Tunnen niitä kohtaan suurta sympatiaa: kesäkuun alussa kukkivat kaikkein sitkeimmät sissit, jotka tänä kesänä (niin kuin monena muunakin) ottavat niskaansa lumikuuroja ja yöpakkasia - ja silti reippaana jatkavat kukintaansa.

Kullero on ihana alkukesän kultapallo, jonka paikka meidän pihassa on suoraan etuoven edessä. Saan ihailla sen pitkien honteloiden kukkavarsien päässä huojuvia pallukoita keittiönikkunasta aamupalaleipiä voidellessa, ne ilahduttavat kun keitän iltapäiväteetä, ja illalla ennen kuin suljen kaihtimen, näen niiden rauhallisen nuokuttelun.



Lumipalloheisi asuu pihassamme vasta toista kevättä, ja ilahdun niin sen hauskoista "lumipalloista", jotka ovat pienempiä kuin täyskasvuisella heidellä, mutta sitäkin söpömpiä. Voiko olla ihastuttavampaa! Lumipalloheisi on minulla ns. parkkipenkissä, jossa se ei missään tapauksessa esiinny arvoisessaan ympäristössä. Kunhan parkkipenkki muotoutuu ihan varsinaiseksi kukkapenkiksi, saa lumipalloheisikin arvoisensa puitteet.


Yksi viimekesien lemppareistani on tulikellukka, oranssinpunainen alkukesän kukkija. Tätä väriä näkee kukissa valitettavan harvoin. Pidän tulikellukan pirteänoranssista kukasta todella paljon enkä oikeasti osaa päättää tykkäänkö enemmän kukasta vai lehtimassasta, joka nousee maasta reippaana ja kauniinmuotoisena. Kasvi leviää hyvin.


Alkukesästä puutarhassani kukkivat myös sammalleimu, vuorenkilpi, joku akileija, raparperi ja joku neilikka, mutta niistä ei ole nyt erinäisistä syistä kuvia: sammalleimun sisälle on pesiytynyt peltokorte (jota vihaan maailmassa eniten heti eläinrääkkäyksen, pedofilian ja keskustalaisuuden jälkeen), vuorenkilpi on tylsä, akileija ehti repsahtaa, kuka nyt raparperia kuvaisi ja se neilikka on kaiken kaikkiaan säälittävä kasvi - joten kuvaukselliset kukinnat olivatkin tällä erää tässä.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Potager - hyötykasveja ja silmänruokaa

Tomaattini sinnittelevät terassilla, mansikantaimia on luvassa naapurilta ja tänään kävin hakemassa muutaman siemenperunan, jotka sain Facebookin puutarhapalstan kautta. Kova on siis draivi saada hyötykasveja kasvamaan ja satoa kerätyksi tänäkin vuonna.

Mutta palataanpa vuoteen 2012, jolloin minulla ei vielä ollut kasvimaata, ja halusin sellaisen perustaa. Jo kevättalvella kävin arvioimassa ja mittailemassa kaavailemaani kasvimaanpaikkaa. Olin malttamaton - sulakaa jo lumet niin pääsen lapiota heiluttamaan!


Piirsin suunnitelman PowerPointilla (ja kuten kuvasta näkyy, en ole suurensuuri kuvankäsittelyguru, sen kertoo toki jo ohjelmavalintakin). Ideani viestittyy kuvasta joka tapauksessa: halusin sievän kaupunkilaiskasvimaan, jossa kasvatus tapahtuu laatikoissa ja ruukuissa, joka rajautuu kauniisti erilleen nurmikosta ja jota on mukava myös katsella. Keskimmäiseen, pyöreään astiaan voi halutessaan istuttaa vaikka kukkia koristeeksi. Kyseessä on siis hienosti sanottuna 'potager' eli ranskalainen keittiöpuutarha, jonka on tarkoitus tarjota myös silmänruokaa. Että ei mikä tahansa ryytimaa.


Keväällä ryhdyin toimeen heti kun lumet olivat sulaneet ja maakin oli sen verran jäästä vapaa, että sitä pystyi kaivamaan. Ja minähän kaivoin! Ensin mittasin alueen ja merkitsin sen kepeillä ja langalla, sitten kanttausraudalla kuutioin nurmikon sopiviksi lapiolla irrotettaviksi paloiksi.

Minun puutarhafilosofiani on sellainen, että perustukset pitää tehdä hyvin. Teoriassa kasvimaan voi kyllä perustaa suoraan nurmikon päälle esimerkiksi sillä tavalla, että ensin laitetaan sanomalehteä ja siihen multaa päälle, mutta minä poistin kulkualueilta nurmikon ja mullan kokonaan ja laatikoiden kohdalla tein kasvualustaa ylösalaisin käännetyistä ruohoturpeista.


Kulkualueiden "ojien" pohjalle laitoin maarakennuskankaan, ja sen päälle tuli kivimursketta kantavaksi kerrokseksi. Alla olevasta kuvasta näkyy millainen kasvualusta laatikoiden kohdalla on alimmaisena: siis ruohokuutioita ylösalaisin käännettynä.

Lopuksi vielä hakkasin lapiolla kuutiot rikki, jotta maa on kuohkeampaa. Tällä metodilla laatikoiden sisällä on loppujen lopuksi kasvualustaa puolisen metriä ellei enemmänkin, mikä riittää vaikka perunankasvatukseen. Jos kasvutilaa olisi vain laatikon korkeuden verran, viljeltävien kasvien  valikoima olisi pienempi.


Käytävät täytettiin murskeella, Kekkilän kasvimaalaatikot maalattiin samanvärisiksi kuin talon harmaat osat ja keskelle hankin ison pyöreän ruukun. Multana minulla on SiistiPihalta tilattu luomukasvimaamulta, jota hieman kritisoin sen savisuudesta. Viime vuonna paransin maata hevonsenlannalla ja olisikohan omaa ruokajätekompostiakin tullut tänne. Tänä vuonna aion myös käyttää maanparannukseen hevosenlantakompostia, jota nykyään saa kätevästi ostetuksi säkeissä.


Murskeen päälle laitoin katteeksi pientä rantakiveä, joka on minusta tosi nättiä. Lisäksi se tuntuu mukavalta paljaan jalan alla. Haittapuoli tässä niin kuin monessa muussakin katteessa on, että puhtaanapito vaatii hieman työtä. Rikkaruohot kasvavat ihan missä vain ja lisäksi männynneulaset pitäisi kerätä pinnasta pois, jos haluaa siistin vaikutelman. Onneksi hyvä perustus varmistaa sen, että rikkaruohot eivät nouse mistään syvemmältä, vaan ne on erittäin helppo nyppiä pinnasta pois.


Ekana vuonna potagerissani kasvoi suunnitelman mukaisesti porkkanaa, hernettä ja ruusukaalta, lisäksi salaattia. Viime vuonna oli pääasiassa porkkanaa ja pyöreässä ruukussa kukkaistutus keijunmekosta ja samettikukista.

Loppusyksystä istutin toiseen laatikkoon amppelimansikat (jotka eivät sitten olleetkaan talvenkestäviä, ja sain siivota ne nyt keväällä kompostiin) sekä ruohosipulia, joka iloisesti leviää ja ilahduttaa myös kukinnallaan. Olen saamassa naapurinrouvalta mansikantaimia, ja lisäksi laitan ainakin sipulia ja salaattia. Porkkanoiden kanssa on vähän siinä ja siinä, ne nimittäin pitäisi kylvää melko aikaisin, jotta ehtisivät täällä pohjoisessa kasvaa kesän aikana hyvänkokoisiksi. Taisivat jäädä porkkanat tältä kesältä.


Tänä kesänä on tosiaankin moni suunnitelma jäänyt suunnitelmaksi, eivät oikein etene toteutusvaiheeseen. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni: puutarhanhoidon pitää olla nautinnollista eikä hampaat irvessä suorittamista. Jos menee suorittamiseksi, siirrän itseni sohvalle röllöttämään ja meditoimaan - toisin sanoen keskittymään kaikkeen sellaiseen, mikä tuo hyvää mieltä ja vähentää ahdistusta.