torstai 29. tammikuuta 2015

Aamiainen rouvaseurassa

Meidän tien naisilla on tapana kokoontua toisinaan arkisin aamu- tai iltapäiväkahveille. Olen itse päässyt osallistumaan kahvitteluihin työni vuoksi melko harvoin, joten kun hyvä päivä löytyi, kutsuin heidät vuorostani meille. Mukava välillä osoittaa vieraanvaraisuutta eikä pelkästään ammentaa toisten vieraanvaraisuudesta.



En ole mikään supertehokas emäntä, vaan tarvitsen rauhaa ja aikaa valmisteluihin. Heräsin seitsemältä touhuamaan ja kello kymmeneltä kaikki olikin kahvinkeittoa ja teen haudutusta vaille valmista. Inhoan sitä, kun vieraiden ollessa jo talossa huomaan, että osa tarvittavista astioista on vielä astianpesukoneessa ja kahvipannukin pesemättä. Nyt ehdin näpsäistä pari valokuvaakin ennen ensimmäistä ovikellon rimpautusta.


Tarjoilujen suhteen en lähtenyt merta edemmäs kalaan. Tähän mennessä rakkaat rouvaystäväni jo tietävät, että minä en juurikaan leivo, joten itsetehtyjä sämpylöitä tai pullia tai muuta sellaista luksusta on turha meillä odottaa. "Stockmannin äidit" hoitavat nämä asiat paljon paremmin kuin minä.

Tarjolla oli raakapakastettuina paistettuja croissantteja kera erilaisten täytteiden, tuoretta ananasta ja mansikoita sekä aleksanterinleivoksia suupaloiksi leikattuna.


Parituntinen vierähti aamiaispöydässä, ja olisin halunnut pitää ystävät meillä rupattelemassa vaikka koko päivän, mutta kaikkien piti kiirehtää askareilleen, joku koulun penkille, toinen opettajaa tapaamaan ja kolmas töihin.

Minusta on hauskaa miettiä sosiaalisten tilanteiden jälkeen, mistä loppujen lopuksi puhuttiin. Aikoinaan nelikymppissynttäreilläni olin askarrellut kaikkiin pöytiin vihkoset, joissa oli kysymyksia, muun muassa: "Mistä illan aikana juteltiin?"

Tänä aamuna juttelimme sekä vakavista että keveistä asioista:

- kasvavia lapsia vaanivista vaaroista, alkoholista, huumeista, sydänsuruista
- tyytymättömyydestämme Oulun kaupungin kykyyn hoitaa teiden auraaminen
- saamistamme palautteista lasten koulunkäyntiin liittyen, lastemme luonteiden eroista
- hiihtämisestä
- naapuruston erilaisista kasvatusfilosofioista ja niiden yhteentörmäyksistä
- meidän ruokailutilan sisustusratkaisuista, erityisesti hirvestä seinällä
- terveydestä ja työssä jaksamisesta

Aamu oli erittäin virkistävä. Yritän joka päivä muistaa syitä kiitollisuuteen - tänään olin kiitollinen ystävistä.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Turkoosit pallukat pihapensaassa

Vuoden alku on näemmä todellakin inspiroinut minut saattamaan päätökseen muinaisuudessa alulle laitettuja käsitöitä.

Jäin pohdiskelemaan tänään, että tällainen verkkainen tahti taitaa sopia minulle hyvin. Luova prosessini tuntuisi toimivan niin, että ensin saan idean, jota saatan kypsytellä mielessäni pitkäänkin ennen kuin edes hankin sen toteuttamiseksi tarvittavia materiaaleja. Sitten kun materiaalit ovat hyppysissä, saattaa kulua pitkäkin aika työn aloittamiseen. Jossakin välissä on joka tapauksessa innostuneen, kuumeisen toiminnan tila. Se herkenee viimeistään silloin, kun työ pitäisi viimeistellä, langat päätellä, kappaleita höyrytellä, osia koota. Sitten joskus - viikkojen, kuukausien, vuosien päästä - tulee inspiraation kakkosaalto, jonka voimalla saan työn valmiiksi.

Eilen kokosin valmiiksi helminauhan, jonka osat ovat odottaneet käsityöpussukassa joitakin kuukausia.


Isot helmet - tai pitäisikö sanoa pallot - ovat muovisia, pari senttiä halkaisijaltaan. Virkkasin niille Snurresta ostetusta ihanasta pellavalangasta päällykset viime kesänä. Instagramiin taisin tuolloin jakaa kuviakin.

Yhdistin virkattuihin palloihin painavahkoja, antiikkisen näköiseksi käsiteltyjä metallihelmiä sekä litteitä metallirondelleja, joita on kyllä kuvasta vaikea erottaa, vähän liian pieniä olivat tähän työhön ehkä.


Helmet pujotin hamppunyöriin, jota oli kyllä hieman haastavaa saada houkutelluksi pikkuruisten rondellien rei'istä läpi. Jouduin käyttämään nyörin paksuuden vuoksi melko paksua neulaa, ja yllättäen joissakin rondelleissa reikä oli tuolle neulalle liian pieni.


Pallojen päällyksien virkkaaminen oli tosi hauskaa puuhaa, voisin tehdä noita liukuhihnatyönä vaikka kuinka paljon. Tämä on taas tällaista miniatyyrivääntämistä, jolle minä aina lämpenen. Tuo pallomuoto yhdistettynä virkkuupintaan, mikä syntyy ohuella langalla, on minusta suloinen yhdistelmä.

Korusta tuli kyllä melko raskas, ne muovipallukat ovat yllättävän painavia. Jos teen vielä jotain samantapaista, käytän kyllä puuhelmiä, jotka ovat keveämpiä - tosin myös kalliimpia, veikkaan ma. Muovihelmet oli aikoinaan ostettu Tiimarista eivätkä maksaneet paljon mitään.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hirvi seinällä

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Näin keraamisen hirvenpääteoksen oululaisen KairaHouse-sisustusliikkeen seinällä ja tiesin heti, että juuri tämä meidän kodista puuttuu, ja puute täytyy hetimiten saada korjatuksi.


Kyseessä on oululaisen keraamikon Silja Mustaparran veistos. Katso lisää tuotteita Silmukeramiikan sivuilta.


Minusta hirviveistos on yhtäaikaa herkkä ja ronski, söpö ja rouhea. Totinen ja humoristinen. Näin heti sieluni silmin veistoksen kiinnitettynä takkamme takaseinään, jota vasten ruokapöytämme on.


Perheen miesväki ei ollut samaa mieltä, vaan pyöritteli silmiään ja painoi päänsä, kun näki hirven ensi kertaa. Nyt se äiti on seonnut lopullisesti. Ja takkaan ei mitään reikiä sitten porata.

Eikä porattukaan. Nakutin omin töppökätösin taulukoukun takkaan (ja juu, tiedän, kun se joskus pitää irrottaa, se vie mennessään palasen takan rappausta, mutta jokaiselle päivälle riittää oma murheensa), ja siinäpä hirvi nyt totisen humoristisena väijyy perheen ruokailua.


Minä katselen sitä rakastuneesti usein.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hyvän ja pahan tiedon puu

Aina silloin tällöin saa valmiiksi jonkun pitkään keskeneräisenä ja unohdettuna olleen käsityön. Uuden aloittaminen on aina inspiroivaa, mutta kyllä siinäkin oma tyydytyksen tunteensa on, kun saattaa loppuun jonkun vanhan idean. Joskus saa kärsiä tuskaakin, että onnistuisi palauttamaan mieleensä miten askare oikeaoppisesti tehtiin (viheliäisimpiä ovat kutimet ja virkkaukset, joiden ohjeita ei enää löydy).

Tällä viikolla tartuin pikkuruiseen mosaiikkityöhön, jonka olin aloittanut vuosi, pari sitten Oulun kansalaisopiston mosaiikkikurssilla. Annoin tälle naivistiselle teokselleni nimeksi Hyvän ja pahan tiedon puu.


Mosaiikkipalat ovat 4 mm x 4 mm kokoisia keraamisia minipaloja, joita saattaisi olla kätevämpi käsitellä pinseteillä, mutta vähän pidemmillä kynnenkärjillä niitä pystyy myös liikuttelemaan.

Pohjana on tavallinen ruskea lattialaatta kooltaan 10 cm x 10 cm. Liimana käytän mosaiikkitöissä Kiilto-merkkistä, rautakaupasta saatavaa vesiliukoista PVA-liimaa. Saumauksen tein niinikään rautakaupan tavallisella saumauslaastilla, johon sekoitin väriaineeksi ruskeaa akryyliväriä. Olen tosi tyytyväinen, kun aikoinaan ostin akryylivärisarjan, akryyliväri toimii todella kätevästi pienten laastimäärien värjäämisessä.


Naivistinen totta tosiaan - taiteellinen ilmaisuvoima on tässä työssä melko - öööh - maltillinen...

Mosaiikkityöt vaan jotenkin sopivat minun luonteelleni, varsinkin nämä ihan pikkuruiset minimosaiikit. Se on kuin palapelin tekemistä, mutta luovempaa. Tykkään läträtä liimojen ja laastien kanssa - mikähän siinäkin on?


Käsityötarvikevarastoistani löytyy vielä kolme pientä taulunkehystä sekä puisia laukkutägejä, jotka kaikki ovat ihanteellisia alustoja pikkuruisille mosaiikkiprojekteille. Nyt kun välineet ovat esillä ja tekniikkaa hieman harjoiteltu, ehkä mosaiikki-inspiraatio iskee vielä lähiaikoina uudelleen.

Tosin niitä keskeneräisiäkin käsitöitä olisi tuolla loppuun saattamista odottamassa.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Lampaat tulivat ruokailutilaan

Kerroin vähän aikaa sitten minuun yllättäen iskeneestä vimmasta saada lampaantaljat lämmittämään ruokailutilan Hay AAC-tuoleja (klik).

Nyt meillä on ne! Neljä kappaletta valkoisia lampaantaljoja, jokainen ihan oma uniikkikappaleensa.


Ruokailutila on viime keväästä asti näyttänyt tällaiselta. Kiva saada jotain muutosta.

Lampaantaljojen hankinta sai ihan yllättävän käänteen, ja olen niin kovin tyytyväinen ratkaisuun. Kerron enemmän, kunhan saan ruokailutilan kokonaisuudessaan pehmeään talvitunnelmaan. Haluan ottaa taas pienen irtioton yksiselitteisen modernista tyylistä, mutta vielä pitää vähän kehitellä ideoita...

lauantai 17. tammikuuta 2015

Lasipöydät Baltasarista

Oli onnenkantamoinen, että huomasin Glorian Kodin ilmoitussivuilla Baltasar-nimisen yrityksen mainoksen. Olin jo jonkin aikaa havitellut olohuoneeseemme lasista taivutettuja pöytiä, joita olisi kaksi kappaletta, toinen menisi sillan tavoin toisen yli. Saisivat mielellään olla erivärisiä.

Baltasarin valikoimista löytyi, ja ei pelkästään lasitaivutepöytiä, vaan hämmästyttävän laaja valikoima sekä Baltasarin omaa tuotantoa että italialaisten kumppaneiden tuotteita - tsekkaa vaikka. Välillä harhauduin harhapoluille ja olin vähällä tilata ihan toisenlaisen pöydän, mutta päädyin kuitenkin alkuperäiseen ideaan.


Baltasar on vuonna 1981 perustettu nimenomaan lasipöytiin erikoistunut suomalainen yritys, jonka tuotteet perustuivat alusta lähtien Tuire Hämäläisen visioon ja uraauurtaviin kokeiluihin lasin ja peilien kanssa. Yrityksen omat pöytämallit ovat edelleen Tuiren käsialaa, ja lopulliseen muotoonsa tuote määritellään yhdessä asiakkaan kanssa.

Lisäksi Baltasar myy italialaisten yhteistyökumppaniensa tuotteita, esimerkiksi juuri lasitaivutepöydät ovat Italialaista alkuperää, niiden työstäminen vaatiikin erityisosaamista. Meidän pöytä on Sovet-merkkinen. Sovet Italia on aivan taivaallisen tyylikkäitä kalusteita tarjoava yritys.


Minäkin pääsin osalliseksi suunnitteluprosessista. Minulla oli idea "siltapöytäparista", mutta olin epävarma mittasuhteista. Tuire otti alusta alkaen ystävällisen mutta jämäkän konsultoivan otteen, jonka tuloksena päädyimme oikeisiin mittasuhteisiin (leveys, pituus, korkeus, pöytien suhde toisiinsa, lasin paksuus). Viimeiset viilaukset tarkistettiin vielä erikseen Italiasta.



Usein sisustusostoksia tulee tehtyä sillä perusteella, mitä kaupoissa on tarjolla tai mitä lehdissä ja blogeissa näkyy. Joihinkin asioihin tottuu pikkuhiljaa ja alkaa kuin salakavalasti pitää niistä, ja pian niitä jo himoitsee.


Toinen tapa on se, että itsellä on vahva idea, näkemys, visio tuotteesta tai tunnelmasta, ja sen toteuttamiseksi on nähtävä vaivaa, koska juuri oikeanlaisia esineitä ei välttämättä ole näkyvästi tyrkyllä.

Kun tällainen inspiraatio iskee, on valtava onni löytää idealle toteuttaja, joka tietää mitä tekee.

***
Lasipöydistä saatu alennus bloginäkyvyyttä vastaan.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Blogille Facebook-sivu!

Sainpahan tehdyksi! Nimittäin blogille oman Facebook-sivun, joka löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/IhanaArki, tässä linkkinä. Linkki löytyy myös tuolta blogin oikeasta sivupalkista otsikon Follow me@ alta.


Olen tähän asti jakanut useimmista blogipostauksistani linkin henkilökohtaisella Facebook-sivullani, ja statistiikan mukaan aika suuri osa trafiikista tulee nimenomaan sitä kautta. Enemmän taitaa silti tulla Googlen ja Blogilistan kautta.

Nyt aion vähentää linkkien jakamista omassa feedissäni, ja luottaa siihen, että ne, jotka blogia haluavat seurata, käyvät tykkäämässä sivusta. Läheskään kaikki eivät varmaankaan näin tee, joten liikenne varmaankin jonkun verran vähenee tämän vuoksi. Jotenkin vain omien kirjoitusten "pakkosyöttö" omissa päivityksissä alkoi tuntua nololta.

Minulle itselleni tämä on jotenkin vapauttavaa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Käyttömukavuutta olohuoneeseen

Vihdoinkin oli sen verran päivänvaloa ja sopivasti aikaa, että sain ikuistetuksi meidän olohuoneen nykytilan. Olen kertakaikkisen tyytyväinen viime vuoden loppupuolella tehtyihin hankintoihin ja päätökseen kiepsauttaa rahit ikkunoiden alta takan eteen.



Olen sinnikkäästi hakenut olohuoneeseen "luksushotellityyliksi" kutsumaani tunnelmaa.

Kokolattiamatto ei epäkäytännöllisyytensä vuoksi houkuttele, mutta tarkoitus oli aikaansaada kokolattiamattomainen vaikutelma todella isolla matolla, joka on itse asiassa kokolattiamattomateriaalista teetetty. Matto on Jab-merkkinen ja oululaisen Spazio-sisustusliikkeen kautta tilattu.

Lisäksi olen sisäistänyt kanadalaisen sisustusgurun Sarah Richardsonin matto-ohjeen, jonka mukaan matto ei saa olla kuin postimerkki keskellä lattiaa, vaan niin iso, että vähintään sohvan etujalat ulottuvat matolle. Rikoin kyllä tuota etujalkasääntöä, mutta maton koko on mitattu niin, että se täyttää kokonaan tilan sohvan etureunasta takan edessä olevaan metallilevyyn asti, ja leveyssuunnassa kriteerinä oli, että kirjastohuoneen oven pitää mahtua avautumaan.

Rakastan tuota mattoa! Se on niin kaunis ja pehmeä ja eläväinen.

Toinen pitkään harkinnassa ollut olohuoneen elementti on lasipöytä, tarkemmin sanottuna kaksi lasipöytää, joista toinen muodostaa sillan toisen yli. Lasipöydät on tilattu helsinkiläisestä Baltasar-liikkeestä, ja palaan pöytään vielä omassa postauksessaan. Nyt voin jo sanoa, että olen myös tuohon hankintaan vilpittömän tyytyväinen, ja voin suositella Baltasaria lämpimästi. Parempaa asiakaspalvelua en muista vähään aikaan saaneeni.


Pöydän tulon myötä oli luontevaa siirtää ikkunan edessä olleet rahit toiseen kohtaan. Olen pitkään miettinyt, miten olohuoneen istumajärjestyksen parhaiten rakentaisi, koska takan eteen tuntuisi hassulta laittaa mitään selkänojallista tuolia tai sohvaa. Senkin idean taisin saada jostain Sarah Richardsonin ohjelmasta, että tällaisissa tilanteissa oiva ratkaisu on divaanimainen istuin tai penkki. Kaksi rahia yhdessä on melkein niin kuin divaani, ja nyt on sohvalta esteetön näkymä takkaan ja silti istumatilaa pöydän molemmin puolin.

Tässä Auringonpaistetta olohuoneessa -postauksessa olohuone näkyy aikaisemmassa asussaan - parannus on mielestäni huima erityisesti olohuoneen käyttömukavuuden suhteen. Nyt on istuinpaikat suuremmalle ihmismäärälle, ja lisäksi käytännöllisyyttä tuo pöytäpinta, jolle laskea lasi tai kahvikuppi. Aikaisemmin ei syömisten ja juomisten tuominen olohuoneen puolelle ollut oikein kätevää.


Tällä hetkellä olohuone ei ikäänkuin kaipaa enää yhtään mitään. Sohvatyynyjen päälliset vaihtuvat tiheään, ja pitkät raskaat verhot ehdottomasti kuuluisivat hotellityyliin, mutta toistaiseksi en aio vaivata millään sellaisella päätäni - nautiskelen vain näkymistä.



tiistai 13. tammikuuta 2015

Suunnitelma lego-ongelman ratkaisemiseksi

Lego-laatikkopinot kirjastohuoneessamme kiusaavat sisustussilmääni ja saavat järjestelyvimmani heräämään. Voisi kuvitella, että eipä siinä sitten muuta kuin pistetään legot myyntiin.

Vaan eipä se olekaan niin yksinkertaista. Näyttää nimittäin olevan niin, että legot herättävät tunteita. Siinä missä pieneksi käyneitä vaatteita, palapelejä ja kauko-ohjattavia autoja saa myydä kenenkään silmää räpäyttämättä, legoista luopumisesta on käyty keskustelu jos toinenkin. Lopputulema on se, että olen saanut ehdottoman kiellon myydä legoista yhtäkään.

Veikkaan, että meidän lego-ongelmamme on suurempi kuin monen muun. Se alkoi siitä, kun meille kotiutuivat mieheni ja hänen veljensä lego-varannot 70- ja 80-luvuilta. Lapseni oli tuolloin juuri innostumassa legoista, ja oli varsin mukavaa saada alkupääoma legoja. Muistaakseni niitä tuli kolme pienehköä pahvilaatikollista. Sittemmin poika sai usean vuoden ajan joka joulu ja syntymäpäivä useita lego-paketteja, lisäksi niitä tuotiin tuliaisina.

Tuloksena meillä on ehkä noin puoli kuutiota legoja, joilla kukaan ei nyttemmin enää leiki satunnaisia lapsivieraita lukuunottamatta. Legoja säilytetään muovisissa bokseissa, joista Ikean boksit ovat ehkä niitä kauneimpia. Kauniisti sopivat nuo kirkkaanvihreät ja -siniset laatikot yhteen tummapuisen pianon ja futon-sohvan kanssa. So not!


Suurin osa on järjestelty sillä tavalla, että yhdessä laatikossa on vain yhden tyyppisiä paloja. Yhdessä laatikossa ovat kaikki lego-ukkojen osat sekä ihmisiin liittyvät tavarat (kukat, astiat, aseet, kypärät, kilvet yms.), yhdessä laatikossa ovat "pienet" eli yhden tai kahden lego-napin kokoiset palat. Sitten ovat perinteiset tiilimäiset palat, levyt, tekniikka-legot, ovet ja aidat, pyörät, autonosat, junarataosat, bioniclet ja niin edelleen, kukin laatu omassa laatikossaan. Yhdessä laatikossa ovat "erikoiset" eli kategorioihin kuulumattomat, määritelmää pakenevat palat. Lisäksi on pari laatikkoa keskeneräisiä rakennelmia ja lajittelemattomia paloja.


Olen nyt käynyt käsiksi noihin epämääräisiin rakennelmiin ja lajittelemattomiin. Ovela suunnitelmani on seuraavanlainen: Ensin lajittelen kaikki irtopalat omiin kategorioihinsa. Sitten otan jonkun, mahdollisimman suuren keskeneräisen rakennelman, etsin sille ohjeen (ohjeetkin ovat omassa laatikossaan arkistoituna), ja alan kerätä ohjeen mukaisia paloja kasaan. Kun olen mielestäni löytänyt kaikki, testautan ohjeen ja palat vielä pojallani, hän saa siis rakentaa sarjan vielä kertaalleen, sitten pussitan palat ja ohjeen yhteen.


Toistan tämän niin monta kertaa kuin jaksan tai sopiva määrä säilytettäviä sarjoja on kasassa, ehkä pari isompaa sarjaa, pari keskikokoista ja muutama pieni. Nämä olkoot sitten ne "muisto-legot", jotka säilytetään ja jotka poikani saa siirtää vaikkapa omille lapsilleen. Vaihtoehtoisesti hilloamme niitä kaapeissamme hamaan ikuisuuteen.

Loput laatikot siirrän suvussa seuraavan vastuulle eli sille jonka lapset seuraavaksi tulevat legonrakennusikään. Vaihtoehtoisesti avaan uudelleen keskustelun myymisestä.

Puoli kuutiota muisto-legoja meidän talossa on joka tapauksessa kestämätön tilanne.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Jouluanalyysi tavaraperspektiivistä

Loppiaispäivänä meillä "siivottiin joulu pois" niin kuin sanonta kuuluu. Kuuselta vietiin kaikki sen helyt ja se raahattiin ulos kylmään kuolemaan. Mennessään se protestoi ripottelemalla matkan varrelle ainakin kilon neulasia, joita näinä päivinä on löytynyt erinäisistä mielenkiintoisista paikoista mukaan lukien mieheni alushousut.

Joulu on mahdottoman otollista aikaa pohdiskella kaikenlaisen roinan määrää. Ennen joulua seurasin useita eri lähteitä, joissa kannustettiin vähätavaraiseen jouluun (esimerkiksi Facebookin Tavara päivässä pois -yhteisön joulukalenteri), annettiin vinkkejä lahjavyöryn tyrehdyttämiseen tai roinattomaan tapaan antaa lahjoja (tsekkaa Jennin Uudet joululahjasäännöt tai Minimalismin ilo -blogin yhteenveto).

Minä jäin loppiaisena pohtimaan, mikä on kohtuullinen määrä joulukoristeita sellaisessa taloudessa - niin kuin meidän - jossa säilytystiloista on jatkuvasti pulaa (siis täsmällisemmin sanottuna: tavaran määrä on liian suuri suhteessa käytettävään säilytystilaan).


Siivosin muistaakseni viime jouluna joulukoristelaatikot, joita meillä on kaksi, perusteellisesti. Heitin kaiken rikkinäisen tai muusta syystä käyttämättä jääneen pois - ja nyt en äkkiseltään muista mihin menivät ne hirvittävät hilettä varistavat joulukuusenpallot, jotka joskus olin ostanut, mutta joita en koskaan kuuseen tullut ripustaneeksi. Toivottavasti ne menivät jo kirpparille eivätkä piileksi jossakin jemmaamassani kirpparille menossa olevassa kätkössä.


Kaksi laatikkoa ei ole kovin paha - eihän? Näissä laatikoissa säilytämme kuusenkoristeet ja muut pienet koristukset, jotka joskus jouluisin pääsevät esille (toisinaan eivät, ja tänä jouluna meillä oli kyllä niin minimalistinen joulu, etten laatikosta kelpuuttanut esille mitään muuta kuin osan kuusenkoristeista). Laatikot mahtuvat mukavasti pojan huoneen yläkaappiin eikä sinne sitten paljon muuta mahdukaan.

Totesin kyllä jälleen, että seuraavakin karsimiskierros tuottaisi varmasti tulosta, koska läheskään kaikki noiden kahden laatikon sisältämät tavarat eivät ole erityisen kauniita esineitä tai rakkaita oman lapsen näpertelemiä, kyyneleitä heruttavia tekeleitä.

Kuusenkynttilät ja kaamosvalot ovat sitten vielä erikseen, ne vievät suuren osan yhdestä yläkaapista.

Niin ja onhan meillä luonnollisestikin kynttilöitä ja kynttilänjalkoja ja tuikkulyhtyjä. Tämäntyyppistä esineistöä on säilössä kirjahyllyn kaapissa. Senkin siivosin joulun alla ja tein inventaarin omistamistamme kynttilöistä - niiden määrä ei ollut ihan vähäinen. Niinpä teinkin päätöksen, etten osta yhden yhtä tuikkupussia enkä pöytäkynttilää tänä jouluna. Sen sijaan kruunukynttilöitä kului niin paljon, että niitä ostin useaan otteeseen, en varastoidakseni, vaan koska edellinen paketti tuli käytetyksi kokonaan.

Joulunaikaan liittyvää välineistöä löytyy siis meidän taloudessa tällä hetkellä kolmesta eri kaapista. En tiedä, miten kohtuullinen tai kohtuuton tuo määrä on, mutta ainakaan enempää tilaa en suostu joululle antamaan kodistamme. 

Ja mitä niihin joululahjoihin tulee, tänä vuonna selvisimme todella vähällä, mistä olen valtavan iloinen. "Vähällä" tarkoitan sitä, että pidin kurinalaisesti kiinni sopimuksesta, että aikuisille ei osteta (paitsi tietysti omalle miehelle, äidille ja anopille, naapureiden "tervehdyksiä" en laske), mihinkään suureelliseen rahaa ei laiteta, vältetään tavaralahjoja ja annetaan kierrätettyjä (äitini sai meidän vanhimman ipadin, anoppi toivoi meidän olohuoneen mattoa, joka oli väistymässä uuden tieltä).

Tämä oli myös ensimmäinen joulu, jona lapseni ei saanut yhtään lelua lahjaksi, ja tästä seikasta olen ylen kiitollinen. Kaksitoistavuotias ei juurikaan enää leluilla leiki, ja lahjat olivatkin nyt erityyppisiä. Esiteini vaikutti joka tapauksessa tyytyväiseltä.

Joulu noudatteli pitkälti tavarafilosofiaamme, joka on tässä viime vuosien aikana kehittynyt nykymuotoonsa: kohti keveämpää, roinavapaampaa elämää.